lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kyer-tädin takuopas: Ulduar

Huolimatta siitä miten kävi surullisenkuuluisalle Karazhan-takuoppaalleni, aion nyt kokeilla samaa Ulduarin kanssa. Nämä taktiikat ovat CH:n omia sovelluksia, sellaisia mitä saimme osittain aikaan jo parin ensimmäisen päivän aikana netissä pyörivien testirealmivideoiden pohjalta. Niin, ja miksi ei takuopas Naxxramasiin? Naxxista löytyy takuoppaita jo kolmen vuoden takaa, niitä löytyy paljon. Siksi ei.

Flame Leviathan, Ulduarin 1. boss.

Flame Leviathan hallitsee Ulduarin etupihaa, ja on ensimmäinen boss jonka raidi tulee siellä kohtaamaan. Ensimmäinen tehtävä on siivota piha ja tuhota pylväät (niistä spawnii lisää adeja). Tämä on helppo ja hauska kohta ja hyvää harjoitusta koneiden käyttöön. Tämän jälkeen menette ja pullaatte siege engineillänne porttia vartioivat jättiläiset, jotka kuolevat melko helposti. Muistakaa tosin korjata vehiclet ensin lähistöllä olevissa korjaus'portaaleissa'.

Sitten onkin bossin vuoro. Leviathan ottaa jonkun vuorollaan targetiksi (joko Siege enginen tai Demolisherin), ja sitten sitä onkin vain tarkoitus kitetä kunnes se vaihtaa targettia. Flame Vents -niminen skill täytyy interruptata joka kerta jos mahdollista. Demolisherin kuljettaja voi myös ampua matkustajansa Leviathanin päälle, jossa tämä voi kiusata sitä esimerkiksi stunnaamalla. Tässä kuitenkin varoituksen sana: ohiampuminen tietää kyydittävälle kuolemaa!

Leviathan lisää nopeutta koko ajan yhden kitevuoron aikana, joten joku sopiva reitti on valittava ettei jää ansaan. Me kuljetamme Leviathania kulmasta kulmaan, mutta myös huoneen kiertäminen Grobbuluksen tapaan on toimiva tapa.

Perustaktiikka on tässä. Hard Moden saa aktivoitua puhumalla Lorekeeper of Norgannonille portalin luona. Tämä aktivoi tornien puolustusmekanismit. Tämän jälkeen vain tuhotaan ne tornit jotka halutaan ja edetään bossille. Hard Mode ei aktivoidu jos Lorekeeperille ei puhuta.

Leviathanilta voi saada yhteensä yhdeksän achievementtia normaalista ja heroicista kummastakin, joista neljä liittyy Hard Modeen.

Leviathanin jälkeen voi sitten päättää tahtooko jatkaa suoraan vai tappaako Ignis ja Razorscale ensin ^^

Loot:
Normal Mode:
Combustion Bracers (cloth)
Lifespark Visage (cloth)
Firestrider Chestguard (mail)
Flamewatch Armguards (plate)
Energy Siphon (trinket)
Pyrite Infuser (trinket)
Might of the Leviathan (neck)
Firesoul (1H sword)
Ironsoul (2H mace)
Kinetic Ripper (Fist Weapon)

Normal Hard Mode:
Handguards of Potent Cures (leather)
Mantle of Fiery Vengeance (mail)
Gilded Steel Legplates (plate)
Shimmering Seal (finger)
Petrified Ivy Sprig (wand)
Twirling Blades (thrown)

Heroic Mode:
Constructor's Handwraps (cloth)
Embrace of the Leviathan (cloth)
Mechanist's Bindings (leather)
Steamworker's Goggles (mail)
Gloves of the Fiery Behemoth (mail)
Iron Riveted War Helm (plate)
Mimiron's Inferno Couplings (plate)
Strength of the Automaton (finger)
The Leviathan Coil (finger)
Glowing Ring of Reclamation (finger)
Freya's Choker of Warding (neck)
Steamcaller's totem (relic)
Leviathan Fueling Manual (off-hand)
Rising Sun (thrown)
Titanguard (1H sword)

Heroic Hard Mode:
Boots of Fiery Resolution (cloth)
Shoulderpads of Dormant Energies (leather)
Plated Leggings of Ruination (plate)
Pendant of Fiery Havoc (neck)
Golden Saronite Dragon (fist weapon)

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Ensinäkemyksiä Ulduarista ja muuta

Ulduar on patch 3.1 'Secrets of Ulduar' mukana peliin lisätty raidi-instance, jossa on 14 bossia. Ulduar on 'vanhan jumalan' (Old God) Yogg-Saronin vankila, jonne me pahaa-aavistamattomat pelaajat sitten ryntäämme ahneet sormet hikisinä.

Mitäpä siitä sitten? No sitä, että tässä on nyt se vaikeampi raidi mitä jotkut ovat odottaneet Lich Kingin alusta asti. Ei enää läpihuutopomoja ja outoa tunnetta että on juuri ryövännyt tikkarin pikkulapselta - vaikka sitten pikseleistä koostuvalta, monta kertaa itseäsi isomman näköiseltä ja hemmetin rumalta.

---

Oma kiltani Crying Hearts on jo päässyt uuden kontentin makuun, mutta tähän mennessä ainakin tippunut loot on ollut pettymys. Suurin osa dropeista kun on ollut mailia, groupissa jossa ei ole mukana yhtään shamaania tai hunua -.- Lisäksi kaikki hiileriplate (siis se kama mikä minua kiinnostaa, hehe) on ollut selvästi huonompaa kun Kyerin nykyinen gear :(

Olemme kuitenkin tässä rennolla tahdilla tappaneet jo kuusi bossia ja ottaneet yhden huumoriyrityksen seitsemännelle. 25-manissa olemme vasta saaneet ensimmäisen bossin alas, ja siihen saa hetkeksi jäädäkin, kiire ei sillä puolella ole.

Varmaankin jotakin taktiikkaoppaan poikasta voisin noista väsäillä kun saamme tappoihin lisää varmuutta. Vapaa-aika kun ei tällä hetkellä ole ongelma, koulukin on loppumaisillaan.

---

Patch 3.1 toi mukanaan paljon muutakin kivaa, dual-talent specializationin, Argent Tournamentin, fishing-uudistukset ja uuden bossin Vault of Archavoniin, näin muutaman mainitakseni.

Jospa sanoisin sanasen niistä kaikista?

Dual talentit käytännössä antavat hahmolle toisen talenttipuun, toiset action barit ja toisen setin glyphejä, jotka voi sitten muokata millaisiksi tahtoo. Maksaa 1000g, eli muutaman päivän dailyjen tahkoamista.

Argent Tournament on varmaankin Ulduarin jälkeen suurin lisäys. Argent Tournament on tullut Icecrowniin jäädäkseen ja tarjoaa uskalikoille mahdollisuuden olla sankareita oman rotunsa silmissä ja tahkota dailyja ad infinitum kivan roinan toivossa. Argent Tournamentin dailyt ovat mukavia ja helppoja ja onhan mukana pari questiakin tehtäväksi. Kaikki siis nyt suunta Sindragosa's Fallin pohjoispuolelle ja peitset tanaan!

Fishing koki paljon uudistuksia patchissa. Joka kalastusyrityksellä saa nyt jotakin (vaikka sitten arvotonta harmaata romua) ja skill nousee huomattavasti nopeammin. Lisäksi Northrendin kala-altaista voi nyt saada itselleen kilpikonnamountin, joka uiskentelee nopeasti paikasta toiseen, mutta on säälittävän hidas maalla.

Vault of Archavoniin on lisätty uusi, huomattavasti Archavonia hankalampi bossi, Emalon the Storm Watcher. CH ei ole vielä Emalonia käynyt yrittämässä, mutta sunnuntaina olisi tarkoitus. Emalon tiputtaa t8-tasoista loottia.

---

Muitakin hienouksia on saatu tässä tauon aikana aikaan. CH:lla on nyt oma foorumi ja 'nettisivu' (vaikka sisältö on vielä aika vähäistä) osoitteessa cryinghearts.wowstead.com

---

Lisäilen kuulumisia taas joskus toiste, toivottavasti hiukan pikemmin kuin viimeksi.

tiistai 24. helmikuuta 2009

En ole kuollut - vielä

Sen verran kiirettä on kyllä pitänyt ettei ole ainakaan kaukana.

Kiirettä on saanut pitää muun muassa raidauksen kanssa. Monet ovat valittaneet raidien vaikeustason liiallisesta pudottamisesta, ja täytyy kyllä myöntää että ihan tosi tuokin lausunto. Crying Hearts on tähän mennessä kaatanut mattoon koko 10-man raidisisällön (tosin Sartharionin apurien tappamatta jättäminen on vielä kokeiluasteella), ja olemme käyneet Obsidian Sanctumin puhdistamassa 25-versionakin, samoin kuin PvP-raidi Vault of Archavonin. Naxxissa etenemme tällä hetkellä 25-manissa osittain pug-ryhmällä jo 4 hevosmiehen luona, eikä sekään voitto ole kaukana.

Myönnän että tuo saattaa kuulostaa hiukan omahyväiseltä, mutta minusta se on enemmän merkki siitä että raidisisällön vaikeustason kanssa tasapainoilu on ehkä taipunut liikaa casualin suuntaan (kun näinkin casual kilta on päässyt noinkin pitkälle). Malygos on tämän hetken vaikein tappelu pelissä ja senkään harjoitteluun ei mennyt kolmea viikkoa enempää, oikean kokoonpanon löytämiseenkin vain kaksi viikkoa. Tappelu vaatii toki hyvää yhteispeliä, mutta ainakin 10-man versiona se antaa monta mokaa anteeksi.

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani achievementeista. Olen raidauksen ohella ehtinyt saada kasaan monta achievementtia jotka ainakin minulle ovat ylpeydenaiheita. Onhan se tietty hiukan hassua kerätä 'saavutuksia' koodinpätkistä ja pikseleistä, mutta ainakin osa saavutuksista kuvaa minusta hyvää yhteishenkeä ja tiimipeliä jota WoW on parhaimmillaan.

Muutama minulle ylpeyttä antava achievement on pakko listata, arvasitte varmaan. Champion of the Frozen Wastes antoi killalle ison boostin yhteishenkeen, samoin kuin tämä. Henkilökohtaisesti tavoitteeni 50 mountin keräämisestä on vain yhden ratsun päässä.

Entäpä jatkossa? Patch 3.1 on jo testirealmeilla, ja tässä patchissahan lisätään uusi raidi Ulduar. Patchinotet voitte käydä lukemassa vaikka Wowheadista. Henkilökohtaisesti toivon Ulduarin olevan hankalampi kuin Naxxramas, mutta uskallan epäillä että sekin on vielä valmistautumista tulevaan. Ainakin heti alkuun saadaan nähdä kuka on gearittanut kiltansa huolella, sillä jo ensimmäisissä tappeluissa päästään kokeilemaan gearin mukaan skaalautuvia ajoneuvoja. Tätä minä en pidä niin hauskana kuin miltä se voi muista kuulostaa, koska ainakin Malygoksen luon lohikäärmeen lähinnä haittasivat menoani kuin helpottivat. Vanha tuttu 'siivet on edessä' -ongelma.

Jäipä tämäkin teksti lähinnä listaukseksi, mutta tähän on nyt tyytyminen.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Ensiajatuksia Lich Kingistä

Kiirettä on pitänyt.

Lich King on siis ilmestynyt ja olen viettänyt suurimman osan vapaa-ajastani levuttaen Kyeriä tasolle 80. Tänään saavutin tärkeimmän välitavoitteeni, levelin 77 ja Cold Weather Flyingin.

Olen myös jahdannut achievementteja jo patchin 3.0.2 ilmestymisestä, kuten varmasti suurin osa muistakin, ja tänään saavutin yhden tavoitteista joita olen sille saralle asettanut. Olen päättänyt suorittaa Loremaster-, Ambassador- ja Explorer-tittelien vaatimukset, ja tänään sain Explorer-tittelin. Sääli vaan, että Northrendin tutkimisesta saatava tabardi on äärettömän ruma viritys. Lisäksi tahtoisin tietysti saada albiinolohikäärmeen 50:n eri mountin hankkimisesta. Tällä hetkellä minulla on 32. Nopeasti laskettuna saan helposti Netherwingiltä ja pääkaupungeista vielä 15, ja sitten täytyykin tehdä jonkin verran töitä viimeisen kolmen saamiseksi. Onneksi Kyer ei ole tauren ja pääsee helpolla pääkaupunkien mounttien kanssa :D

Armorya on myös uudistettu, ja täytyy sanoa että uudet toiminnallisuudet, kuten oman hahmon kalenterin tarkistus (vaatii sisäänkirjautumista sivulle), achievementtien tarkastelu ja vertailu ja statistiikkojen tarkastelu. Antaapa jotain tekemistä tylsiin koulu- tai työpäiviin.

Olen myös kokeillut Death Knightia ja todennut sen olevan uskomattoman nopea levuttaa. DK:lla ei ole juurikaan downtimea ainakaan alemmilla tasoilla (olen viettänyt tähän mennessä enemmän aikaa levuttaen DK:ni ammatteja kuin varsinaista hahmoa), joten hidasteluun ei ole edes tarvetta. Melko moni DK onkin serverilläni jo saavuttanut tason 80.

torstai 9. lokakuuta 2008

Karazhan - Maiden of Virtue

3. boss

Maidenin luo johtaa Moroeksen huoneesta melko pitkä trash. Ensin palataan portaikkoon, jonka jälkee suunnataan seinän viertä oikealle ja tapetaan vastaan osuva pääosin ei-elite trash kunnes päästään ovelle. Oven toisella vierustalla on elite joka kannattaa tappaa, ja se todennäköisesti pullautuu mukaan muutenkin. Oven jälkeen kiivetään portaat ja clearataan tie oikealla puolella olevalle ovelle. Huoneessa patrolloi muutama elite, joita kannattaa pitää silmällä. Seuraavaan käytävään siirryttyänne kannattaa pysähtyä käytävän päähän tappamaan kaksi patrollia. Käytävän oikealla reunalla oleva neljän mobin lauma kannattaa tappaa, sillä vaikka sen voi skipata, saa joku hajamielinen sen luultavasti niskaansa paluumatkalla. Yksi demoneista kannattaa banishata.

Maidenin huoneessa on tarkoitus levittäytyä tasaisesti, ja tämä koskee tietysti vain rangedeja. Maidenilla on kaksi kykyä joita hän käyttää koko taistelun ajan: Holy Fire, jonka voi dispellata, ja joka täytyy dispellata välittömästi (magejen tulisi ainakin ensimmäisellä kerralla käyttää Ice Block, paladinit saavat sen pois kuplalla); sekä Repentance, joka stunnaa kaikki rangedit. Tällöin tankin tulisi eräiden lähteiden mukaan kuljettaa Maiden ja hänen Consecrationinsa vapauttamaan healerit stunnista, mutta jos luotatte siihen että tank ja melee dps selviää hetken hengissä ilman healeja voi tankki pysyä paikallaan.

Näistä kahdesta kyvystä huolimatta Maiden on melko helppo taistelu, jossa ainoa vaikeus on mahdolliset näkyvyysongelmat pylväiden vuoksi. Maiden on huomattavasti helpompi kuin trashinsa.

Maiden tiputtaa kaksi Badge of Justicea ja kaksi seuraavista esineistä

Shard of the Virtuous
- Hyvä healer-mace, mutta Karazhanista tippuu parempikin ja nykyisin kannattaa ennemmin säästää badget Gavel of Naaru Blessingsiin.
Iron Gauntlets of the Maiden
- Tankille oivat hansikkaat.
Bracers of Justice
- Tämä bossi hemmottelee paladin-healereita: tässä myös kivat bracerit.
Gloves of Quickening
- Hyvät hunterin hansikkaat
Gloves of Centering
- Restoration shamaanille sopivat.
Mitts of the Treemender
- Eiköhän tuo nimikin jo kerro kaiken?
Bracers of Maliciousness
- Kissa-druidille ja roguelle bracerit.
Band of Nefarious Deeds
- Magelle ja warlockille jälleen yksi kilpailtava.
Boots of Foretelling
- Kuten edellä, oikein hyvät kengät, joissa kaksi sockettia.
Bands of Indwelling
- Nefarious Deedsin healer-vastine.
Barbed Choker of Discipline
- Hyvä tank-neck.
Totem of Healing Rains
- Resto-toteemi.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Karazhan - Moroes

2. boss

Moroesille pääsee Attumenin luota palaamalla ensin eteisaulaan ja lähtemällä sitten ylös portaita tai vaihtoehtoisesti jatkamalla Attumenilta eteenpäin ja kulkemalla keittiön kautta. Keittiön kautta kuljettaessa trashia on vähän vähemmän, mutta ne ovat eliittejä, portaita kuljettaessa trash koostuu pääasiassa laumasta ei-eliittejä, tosin seassa on muutamia sattumia.

Kun Moroesin huone on siivottu, voimmekin siirtyä tarkastelemaan häntä ja hänen pöytäseuruettaan, jossa on aina neljä seuraavista.

  • Baroness Dorothea Millstipe - Shadow Priest
  • Lady Catriona Von'Indi - Holy Priest
  • Lady Keira Berrybuck - Holy Paladin
  • Baron Rafe Dreuger - Retribution Paladin
  • Lord Robin Daris - Arms Warrior
  • Lord Crispin Ference - Protection Warrior
Päivällisvieraista ainakin Lady Keira olisi hyvä pitää shackleissa koko taistelun ajan jos mukana on priest. Paronitar Dorothea ja Lady Catriona olisi hyvä gankkia ensimmäisinä, jos kyseiset rouvat löytyvät vieraslistalta. Aluksi mahdollisimman moni adeista olisi Crowd Controllattava ja tapettava sitten yksi kerrallaan. OT ottaa ensiksi tapettavan kohteen itseensä ja muihin hyödynnetään jotain seuraavista: Shackle (priest), Turn Evil (paladin), Freezing Trap (hunter). Ot:n tulisi myös muistaa pysyä Moroesin threat-listalla toisena.

Moroesilla itsellään on muutamia hyvin ärsyttäviä kykyjä (kuten rogueilla yleensä). Moroes Vanishaa (säilyttäen threat-listansa) tasaisin väliajoin ja laittaa palatessaan johonkin pelaajista Garroten, joka lyö noin 1k damagea joka tickillä. Garroten saa poistettua bubblella ja Ice Blockilla. Garroteen kuoleminen ei aiheuta durability damagea. Moroes voi myös Gougeta Main Tankin, ja tämän vuoksi OT:n on oltava threatissa toisena. Moroes myös Blindaa lähinnä seisovaa henkilöä määräajoin. Paladin, Shaman ja Druidi voivat kaikki cleanseta Blindin.

Muiden tulisi käydä Moroekseen kiinni vasta kun 3/4 adista on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Tämän jälkeen tappelu etenee kohtuu nopeasti, ja olettaen ettei Moroes pääse Gougen aikana vaeltamaan healereiden kimppuun on taistelu melko yksioikoinen.

Moroes tiputtaa Badge of Justicen ja kaksi seuraavista itemeistä:

Belt of Gale Force
- hyvä vyö Shaman-healerille.
Boots of Valiance
- Paladin-healerille hyvät korvikkeet Badge-kengille.
Brooch of Unquenchable Fury
- Caster-trinketti.
Crimson Girdle of the Indomitable
- Warrior-tankille oikein hyvä.
Edgewalker Longboots
- Roguen tai Druidin mielikengät - ainakin hetken.
Emerald Ripper
- Jos joku PvE-rogue nyt vielä tosissaan käyttää daggereita, olkaa hyvä.
Idol of the Avian Heart
- Hyvä healer-Idol
Moroes' Lucky Pocket Watch
- Alkupään raidaavan tankin must have-trinketti.
Nethershard Girdle
- Monen raidausta aloittelevan magen unelma.
Royal Cloak of Arathi Kings
- melee-dps -viitta
Shadow-Cloak of Dalaran
- tank-viitta
Signet of Unshakable Faith
- hyvä sormus healerille, vaikka parempiakin kyllä on...

Näiden lisäksi Moroes voi tipuuttaa Formula: Enchant Weapon - Mongoose, joka on erittäin himoittu enchantti. Enchantterit siis silmät auki tällä pomolla. Oman kokemuksen mukaan drop-rate on hävyttömän pieni.

Nippelitietona: Moroesin nimi tulee kreikan kielen sanasta Moros, joka tarkoittaa Tuomiota tai Kohtaloa, joka ajaa jokaisen lopulliseen kohtaloonsa.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Vanhoja uutisia

Tämähän on jo vanha uutinen, mutta kerronpa minäkin: Wrath of the Lich Kingin julkaisupäivämäärä on vihdoin paljastettu (viime viikolla :p)

13.11.2008

Jos ette ole vielä käyneet katsomassa uuden lisäosan cinematic traileria, nyt on sopiva hetki:

Cinematic trailer

Oikein kaunis ja taidolla toteutettu kuten edellisetkin. Eikä onneksi vieläkään yhtään gnomea näkyvissä.