Näytetään tekstit, joissa on tunniste Web. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Web. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2010

Sananen addoneista

En tiedä olenko koskaan suuremmin kertonut käyttämästäni ui:sta...

Olen kyllä kertonut käyttämistäni addoneista, joistakin niistä, mutten ole koskaan kertonut mille pohjalle rakensin ui:ni.

No, kenties voisin kertoa siitä nyt.

Ui:ni, ainakin Kyerillä pelatessa, keskittyy siihen että healerina minun on tiedettävä mitä tapahtuu, toisinaan jopa paremmin kuin tankin. Toki, monet pystyväät pitämään groupin hengissä pelkällä WoW:in perus-ui:lla, mutta minun käsi-silmä -koordinaatiollani se ei ole mahdollista.

Perusosiltaan Kyerin nykyinen ui on hyvin simppeli.

Minulla on käytössä XPerl -unitframet, joista on poistettu miltei kaikki buffikuvakkeet, paitsi target framesta ja focus framesta. Aiemmin Kyerillä oli näkyvissä koko raidi, mutta pidin sitä kovin tilaavievänä, joten nykyisin käytössä on enää party -näkymä. Lisäksi minulla on grid, jonka kautta pääosin healaan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Toinen perusosanen on Bartender. Se on useimmilla hahmoillani säädetty niin, että kahdella ylimällä rivillä ovat välttämättömimmät taidot pikanäppäimineen. Alemmilta riveiltä löytyvät ruoat sun muut. Varsinaiset actionbarit muodostavat suorakulmion ruudun alareunaan, ja sen viereen olen alalaitaan sijoittanut bag barin, vehicle barin ja loput kuvakkeet toiseksi pieneksi suorakulmioksi. Kyerillä myös Blessingit ja bar, jossa säilytän mountteja ja HS:sää löytyvät tästä pienemmästä kulmiosta, missä ne ovat helpommin saatavilla. Buttoneiden muotoiluun käytän ButtonFacadea, ja se on melko lailla ainoa myönnytykseni ulkonäköseikoille.

Nämä kaksi elementtiä, molemmat pääosin ruudun alalaitaan sijotettuina, ovat ui:ni tärkeimmät osat. Niiden lisäksi minulla on kuitenkin vielä useita muita addoneita, joiden ominaisuuksia käytän sellaisinaan tai osittain.

Buffieni tarkasteluun, kuten sanoin, en käytä XPerlin ominaisuuksia, vaan latasin siihen tarkoitukseen addonin nimeltä Satrina Buff Frames, joka sijoittaa addonit joko vertikaaliseen tai horisontaaliseen liikuteltavaan linjaan, jolloin ne on helppo sijoittaa sinne minne haluaa. Minun ovat melko lailla alkuperäisellä sijainnillaan aseteltuna vertikaalisesti. Debuffit ja buffit asettuvat eri riveille, joten niitä voi kätevästi pitää silmällä.

Castbarina käytän Quartzia. Sen ominasuudet olen säätänyt minimiin, oikeastaan niin että vain minun ja targetin castbarit näkyvät. Muut Quartzin ominaisuudet hoitaa toinen addon, joka on minusta paljon helpommin säädettävissä.

Addon, johon äskeisellä viittasin on ForteXorcist. Se on alunperin warlockien käyttöön suunniteltu addon, ja vaikka siinä on yhä paljon vain warlockeille hyödyllisiä ominaisuuksia, siinä on muutama osanen jotka sopivat joka ui:hin. Ensinnäkin siinä on cooldown-mittari. Sen olen Kyerillä asettanut oman frameni ja targetframen väliin, ja sen päälle olen sijoittanut castbarin. Cooldown -mittarin koko ja sen osoittama aikajana ovat muunneltavissa, mutta minusta se on jo sinällään toimiva. ForteXorcistin toinen tärkeä ominaisuus on buffi- ja hot -barit, jotka ovat paljolti samanlaiset kuin quartzin, mutta helpommin säädeltävät. Barit järjestyvät automaattisesti ryhmiin kohteitten mukaan, ja omat buffit näkyvät aina alimmaisessa ryhmässä. Nämä palkit olen Kyerillä sijoittanut castbarin yläpuolelle.

Minimapin kätevöittämiseen minulla on kaksi addonia. Sexymap, jossa käytän hyvin pelkistettyä tyyliä, ja Minimap ButtonFrame, joka kerää kaikki addonien namikat helposti samaan paikkaan ja jossa ne saa sievästi piiloon.

Damagemittarina käytän Skadaa nykyisin. Se on Kyerillä piilotettuna aina paitsi raideissa, enkä usko että minun on siitä selitettävä sen tarkemmin. Minulla on myös Omen, vaikka sitä harvemmin Kyerillä tarvitsen.

Damage texteinä minulla on Scrolling CombatText, jonka olen säätänyt melko huomaamattomaksi ja josta yleensä seuraan vain vihreitä numeroita, jotka juoksevat ruudun oikeassa laidassa.

Vihreiden numeroiden tuottamiseen käytän Gridiä ja Cliqueta sekä joitakin mouseover -macroja. Grid on säädetty näyttämään aina characterin nimi (eli sen neljä ensimmäistä kirjainta), ja puuttuvan hp:n/ healin määrä. Lisäksi siinä näkyy Sacred Shield ja Beacon, ja toivoisin että saisin Hand of Sacrificen myös näkyviin, mutta nykyisillä säädöillä se ei ole mahdollista. Cliqueen olen bindannut melko lailla kaikki Kyerin healing skillit, mutta en ala niitä tässä käymään läpi. Mouseover -macroina minulta löytyvät Hand -spellit, mutta älkää kysykö niistä sen enempää, koska en tiedä macroista juuri mitään.

Dispellaamiseen käytän Decursivea, jolla onkin oma paikkansa Gridini yläpuolella.

Chat-ikkunassa käytän CHATModia, lähinnä aikatunnisteiden ja kopioitavuuden vuoksi. Kyerillä on avoinna sekä default chat -ikkuna että whispeille tehty ikkuna, jossa näen kaikki saamani whispit kaupungeissakin ilman että Trade häiritsee.

Addonien käyttöni on vähentynyt huomattavasti entisestä, ja nykyisin Kyerin ui on mielestäni hyvin pelkistetty ja näen raidin tapahtumat selkeästi. Pystyn sillä tehokkaasti pitämään hengissä kenet vain joka minulle assignataan ja jos en pysty, no, näempä ainakin mikä meni vikaan. En postaa tähän screenshotteja, koska useimmat kuvat Kyerin ui:sta on otettu poissa raidiympäristöstä ja ne ovat muutenkin vanhentuneita. Linkkejä en ole pistänyt, mutta melko lailla kaikki esittelemäni addonit löytyvät Cursesta.

Kenties jossain vaiheessa kirjoitan tarkemman postin siitä miten olen säätänyt tärkeimmät addonini.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Miss Medicinan ei-meme

Tämä on kopioitu Miss Medicinan blogista. Alkuperäinen (englanninkielinen) versio on saatavilla hänen sivuiltaan täältä.
  • Mikä on pääasiallisen healerisi nimi, class ja spec? Kyer on holy paladin.
  • Mikä on pääasiallinen healausympäristösi (eli 5- 10- vai 25-man?) Raidit, sekä 10 että 25.
  • Mikä on lempi healing-spellisi classillesi ja miksi? On myönnettävä että Holy Shock on nykyisin lempispellini. Johtuu eniten nykyisestä mekaniikasta, jossa Holy Shock oikeasti jopa toimii healina.
  • Mitä spelliä käytät vähiten ja miksi? Beacon of Light. Unohdan aina castata sen uudelleen tai käytän sitä muuten epätehokkaasti. Spellinä se on silti minusta ihana.
  • Mikä on sinusta classisi suurin vahvuus healerina? Se ettei healeja ja kikkoja ole yhtään liikaa. Jokaisella healilla on paikkansa ja käyttötarkoituksensa eikä yksikään skill jää täysin käyttämättä. Healerina paladin on edelleen ylivoimainen tank-healer, millään muulla classilla ei saa puskettua yhtä halpoja hiilejä yhtä isoina ja yhtä nopeasti ja tehokkaasti.
  • Mikä on sinusta classisi suurin puute healerina? HoTin puute. On totta että Flashilla saa HoTin Shieldatulle, mutta se on nykyisin kovin rajoitettua kun kilpiä ei missään tapauksessa ole viittä enempää raidissa. Lisäksi korpeaa se, että jos 10-maniin on menossa tiettyihin raideihin ei kannata ottaa kahta paladin-healeria, rajoitus joka ei koske mitään muuta classia.
  • Mikä on mielestäsi paras tehtävä classillesi 25 hengen raidissa? Tankin healaaminen on classini vahvin puoli ja siksi teen sitä mieluiten. Ei pidä kuitenkaan unohtaa että suurin osa paladineista osaa käyttää Beaconia tehokkaasti ja pitää siinä samalla raidia hengissä.
  • Minkä healing-classin kanssa mieluiten pelaat? Sillä ei ole minulle koskaan ollut suuremmin merkitystä. Pappi on perinteinen vastaus, druidi ja shamaani tosin myös kivoja mukana :D
  • Minkä healing-classin kanssa pelaat vähiten mielelläsi? Ehkä juuri pappi, sillä monet papit koittavat tunkea 'minun reviirilleni' ja sotkevat tekemiseni.
  • Mikä on pahin tapasi healerina? Beaconin ja Sacred Shieldin refreshaus liian usein.
  • Mitä inhoat eniten hiilatessasi ryhmässä? Ihmisiä jotka koittavat neuvoa minua tehtävässä jota olen hoitanut menestyksekkäästi TBC:n alusta saakka. Olen ryhmässä healerina, voit siis olettaa että osaan healata. Inhottavaa kun ihmiset kokevat tarvetta sanoa että 'se tai tämä tarvitsee healia'... Minulla on addonit sitä varten, kiitos vaan.
  • Onko classisi sinusta balansissa suhteessa muihin healereihin? On. Paladin täyttää yhä täydellisesti oman nichensä.
  • Mitä työkaluja käytät arvioidessasi itseäni healerina? Kuka kuoli? Jos ei kukaan, voi käyttää apuna vaikka Recountia, mutta pitää muistaa ihmisten assignmentit, kuka teki mitä. Ei voi verrata keskenään raidia hotannutta druidia ja tankkihealeria. Eniten vertaan itseäni muihin classini edustajiin silloin kun koen sen tarpeelliseksi.
  • Mikä on suurin harhakäsitys joka ihmisillä mielestäsi on classistasi? hmiset olettavat ettei paladin pysty muuhun kuin singletarget healaukseen. Toinen harhaluulo on nykyisellä raidileaderillamme: minun ja muiden paladiinien pitäisi pystyä juoksentelemaan ympäriinsä kuin restodruidien ja pitää tankit pystyssä...
  • Mikä on mielestäsi hankalin asia opittavaksi uudelle spekkisi edustajalle? Tuoreilla paladineilla on liian usein käsitys että vain manan määrällä on merkitystä. Pitäisi muistaa ettei ole mitään väliä vaikka manaa olisi 40k jos healit eivät irtoa. SP:llä, critillä ja hastella on kaikilla merkityksensä ja se pitäisi pitää muistissa trinkettejä, gemejä ja enchantteja valitessa. Lisäksi Sacred Shieldin ja BEaconin oikea ja tehokas käyttö on aika hankala opittava.
  • Jos joku arvioisi sinua healerina esimerkiksi Recountin avulla, minkälaisia kaavamaisuuksia he näkisivät (eli esim. suurta overhealingia)? Paladinilla on nykyään paljon tehtyä healingia ja noin 50-60% overhealia. Se kuulostaa paljolta, mutta ei oikeastaan ole sitä kun muistetaan SS ja Beacon. Lisäksi nykyisin paladin yltää noin 2-3k HPS:ään. Itse olen tosin useammin siellä 2,4k tienoilla kuin 3,1k:ssa, mutta ei se haittaa jos kukaan ei kuole ;p
  • Haste vai Crit ja miksi? Minusta olisi tärkeämpää pyrkiä tasapainoon kuin vain kasata toista. Kallistun tosin hieman critin suuntaan, paladin hyötyy siitä yhä niin paljon.
  • Mitä healing-classia tunnet ymmärtäväsi vähiten? Ehdottomasti resto shamaaneja, en edes tiedä ihan kaikkia heidän skilleistään. Aion tosin opetella healaamaan shamaanilla, kunhan Cataclysm saapuu.
  • Mitä add-oneja tai macroja käytät healaukseen? Käytän Pitbull unit frameja tällä hetkellä, ja niiden lisäksi Healbotia ja Decursivea. Macroja en käytä healaukseen.
  • Tavoitteletko ennemmin tasapainoa stattiesi välille vai stackaatko jotain tiettyä ennemmin? Tavoittelen ennemmin tasapainoa tietyn pisteen jälkeen. Painotan gearia arvioidessani intellectin, spell powerin ja critin määrää. Mielestäni haste on hyödyllinen, mutta nykygearista sitä tulee niin helposti yli 600 ettei sitä tarvitse erityisemmin stackata.

Käänsin tämän lähinnä ajankuluksi, en ajatellut lähettäväni hänelle täytettyä versiota (toinen syy on se että tämä on suomeksi, toinen se etten jaksa täyttää sitä uudelleen englanniksi). Kiitos Miss Medicinalle hienosta ei-memestä!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Lukekaa tämä :D

Olen tässä pari päivää lukenut läpi 4haelzin blogiarkistoa, ja löysin tämän vuoden heinäkuulta tämän helmen.

Suosittelen.

Olen aivan samaa mieltä Bellwetherin kanssa Blizzardin asenteesta, btw.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Kevennyksiä

Näyttääpä siltä kuin olisin ollut kaksi viikkoa vaiti.

No, nytpä sitten lakkaan olemasta hiljaa.

Haris Piltonin seuraksi World's End Taverniin on saapunut Ricole Nitchie. Tosin Ricolen ilmeisesti näkee vain Molten Coresta saatavan trinketin kanssa, joten ei kannata mennä tavernaan tutkimaan, ellei ole vieraillut Molten Coressa ja sattunut säilyttämään "Eye of Divinityn" ja jostain syystä pistänyt sen päälleen ennen tavernaan piipahdusta.

Mageni sai vihdoin levelin 56. Enää kaksi leveliä ja Outland on minun - jälleen.

Wrath of the Lich Kingin mukana saattaa saapua peliin sisäänrakennettu Threat Meter. Tämä merkitsee sitä, että saamme heittää hyvästit Omenille ja KTM:lle. Minä pidän sitä tervetulleena uudistuksena, sillä patch 2.4 hajotti Omenin minun kohdallani lopullisesti: ensin en moneen kuukauteen nähnyt siinä mitään, ja kun sitten näin, tuloksena oli paikalleen juuttuvat, bugiset palkit, jotka eivät millään tavoin vastanneet totuutta.

Aloin lukea WoW-aiheisia fanficcejä. Suurin osa on tietysti kaameita räpellyksiä vielä pahemmalla englannilla kirjoitettuna, mutta on joukossa helmiäkin, eli tarinoita joissa on runsaasti hienoa englantia ja jopa kohtuu paikkansapitävä kielioppi. Tosin taisin kuluttaa genren mahdollisuudet loppuun yhdeltä istumalta. Troll-NE tai Troll-Human aiheuttivat suurimmat kiksit ainakin kirjoittajille. Sitä en ymmärrä miten trollit voivat olla niin suosittuja, niillähän on ihan kaamea ryhti. Tosin troll-naisten tanssi on sexy.

WoWInsider on jaksanut tuoda elämääni jännitystä, varsinkin kun luin, että suuri aalto beta-kutsuja lähtee halukkaille (eli opt-inissä ilmoittautuneille) joskus elokuun alkupuolella. Nykyään tarkistan postilaatikkoni kahdesti päivässä.

Toinen suuri riemastuksen aihe oli todennäköisen ilmestymisen vuosineljänneksen paljastus. Blizzardhan sanoo tyypillisesti että "kun se on valmis", joten tämä oli pienoinen ihme. Lisäosa julkaistaan tämän vuoden neljännellä neljänneksellä (eli lokakuu-joulukuu), joten "enää" kolmesta viiteen kuukautta julkaisuun. Minulla on lähdekin, jossain. Ah, tässä.

Ehkäpä olen taas täydentänyt elämäänne tarpeeksi pienillä (mutta osiltaan jopa kohtuu "tärkeillä") tiedonjyvillä.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

WoWJutsu

Viimeksi mainitsin sanan tai kaksi BeImbasta. Ny ajattelin ottaa puheeksi WoWJutsun.

Kyllä, taas yksi kilta-rating -sivusto.

WoWJutsu tarjoaa kuitenkin enemmän kuin vaikkapa BossKillers - mahdollisuuden päivittää kiltansa (tai jonkun muun killan, jos mieli tekee) tietoja rekisteröimättä tai ilman tappokuvia (joita esimerkiksi minun kiltani ei harrasta).

No, mikäs se sivu sitten oikein on? WoWJutsu, kuten jo sanoin, rankkaa killat tiettyjen sääntöjen (kuinka monentena tapoitte tietyn bossin (tämä ei tietenkään ihan joka bossiin päde, eiköhän vaikkapa Prince Malchezaarin ole jo tappanut niin suuti osa killoista ettei järjestyksellä ole enää väliä), missä raidissa olette menossa ja niin edelleen). WoWJutsu ei laske mukaan loottia jonka on saanut ennen kiltaan liittymistä. Tapot määritellään killan omiksi kun riittävän monella on instasta loottia killan olemassaolon ajalta.

WoWJutsussa on myös hauska insignia-systeemi. Vaikka insigniat eivät mitään erityistä lisääkään sivuston ominaisuuksiin, antavat ne silti huvittavan lisän sivun käytettävyyteen. Insignioita saa vaikkapa täysistä tier-seteistä, raidin clearaamisesta useampaan kertaan ja erikoisemmista mounteista.

Tehdäänpä kiertoajelu. Kun ensi kertaa astut sivulle (vaikkapa linkistä yllä) näet maailman-rankingin (eli kaikkien, niin US- kuin EU-servereiden killat parhausjärjestyksessä). Tästä voit rajoittaa näkymään vaikkapa US-killat tai EU-killat erikseen, tai voit yläpuolella olevasta valikosta valita erikseen jonkin realmin, EU- ja US-serverit omista listoistaan. Hakekaamme esimerkiksi meidän kiltamme Crying Hearts. Koska CH:n world rank on pitkälle päälle 30 000:n, ja EU-rank 20 000:n pintaan, haemme sen realm-valikon kautta. Eli ylhäältä klikataan realms, sieltä valitaan EU, ja tämän jälkeen etsitään Burning Legion. CH:n pitäisi löytyä sijalta 91 tai sen välittömästä läheisyydestä (jos haluaa vielä määrittää hakua valitaan vielä "horde", jolloin CH löytyy sijalta 45). Killan nimen vierestä löytyy raidit, joista killalla on boss-killejä: meiltä tällä hetkellä Karazhan ja Zul'Aman. Näiden oikealta puolelta löytyy EU-rank, ja sen vierestä killan "pisteet".

Klikataanpa killan nimeä. Killan nimen alta löytyy palkki, jossa on linkkejä otsikoilla kuten "Overview", "Roster", "Loot" ja "Tier4". Overview on se jota tarkastelemme tällä hetkellä, siitä lisää kohta. Rosterista näette killan 70-levelisen hahmokannan, ja raidit joista kullakin on loottia. Loot-välilehdellä näkyvät kaikki kultakin bossilta saamamme lootit ja kuka ne sai. Tier4 tabissa tietenkin että mitä osia 4:sta kullakin on, ja mitä vielä puuttuu. Sivusto ei tietenkään ota huomioon jo hylättyjä T4-osia, nehän eivät enää näy Armoryssa, josta sivusto hakee kaikki tietonsa.

Katselemme nyt siis "Overview"-välilehteä. Heti palkin alla näkyy tämän hetkinen tilanne, eli bossit jotka olemme tappaneet. Sen alla on joitakin numerotietoja, kuten montako 70-levelistä killassa on ja niin edelleen. Tämän alapuolella näkyy killan 70-levelisten classi-jakauma talent-speceittäin. Tämän alapuolelta löytyy toistaiseksi ainoa insigniamme, "Bane of The Ivory Tower - 'Fully cleared Karazhan multiple times'". Tämän alla on vielä taulukko tuoreimmista looteistamme.

Sivuilta pääsee myös suoraan kunkin hahmon Armory-sivulle "Roster"-välilehden linkeistä.

Entäpä se hahmon tietojen päivitys? Sivun vasemman reunan palkissa on linkki "Update your Guild". Sitä klikkaamalla pääsee luomaan batchin, joka noutaa hahmon tiedot Armorysta. Luominen on yksinkertaisa: valitset ensin haluatko päivittää US- vai EU-hahmon, kirjoitat realmin nimen ja sitten vain lisäilemään hahmojen miniä kenttiin (joita saa lisää, jos loppuvat kesken). Kun kaikki on lisätty, klikataan vain, että "Submit queue".

Täytyyhän tästäkin sanoa myös jotakin negatiivista. Siihen lasketaanko joku tappo killan omaksi, ei voi mitenkään vaikuttaa (mikä siis lähinnä haittaa meidän rehellisten ihmisten elämää, kun emme voi tappojamme todistaa, mutta myös estää väärennetyt tapot). Lisäksi ei voi vaikuttaa siihen huomaako batch jonkun tietyn itemin vai ei. CH:lta puuttui muutamia boss-killeja, jotka olemme saaneet jo ajat sitten, vain koska batch ei ollut huomannut kaikkia esineitä.

Ja... EU-servereillä pelaavana hieman häiritsee että kaikkialla oletusvalintana on US. Eli jos menette kokeilemaan, tarkistakaa nyt, että mitä haette ^^

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

BeImba

Hmm. Täytynee mainita BeImba.

Eli. Kyseessä on sivusto joka kertoo kuinka imba olet. Se luettelee talentit jotka ovat suositeltavia, puuttuvat tai väärät enchantit, def tai hit capin puttumisen ja muut pikkuseikat. Eli oikein hyvää infoa heille, jotka haluavat saavuttaa täydellisyyden. Sivusto ottaa myös huomioon ammatit: puuttuvista sormusten enchanteista huomautetaan vain enchanttereille.

Mutta. Ei pidä ottaa kaikkea sivuston sanomaa totena, sillä kuten mikä tahansa vain näennäisesti reaktiivinen sivu se ei ole aina oikeassa vaan tarjoaa vastauksensa taulukosta. Jos hit on 6% eikä vaikkapa 8% se huomauttaa asiasta vaikka pelaajalla olisi talentti joka antaa tarvittavat kaksi prosenttiyksikköä.

Voitte käydä tarkistamassa vaikkapa Kyerin siellä. Eli Zoneksi Eu, Realmiksi Burning Legion ja Hahmon nimeksi Kyer. Sitten vain painetaan search ja katsos vaan, näyttöön putkahtaa tietoa suoraan Armorysta. Tietojen hakeminen kestää joskus hetken, mutta tulos on yleensä vaivan väärti, kärsivällisyyttä siis.

Mitä siis löydämmekään sivun latauduttua?

Käytän Kyerin tulosta esimerkkinä. Ylinnä näkyy hahmon ja killan nimet, hahmon class ja build (eli Kyer, Crying Hearts, Paladin, Holy 50/11/0) ja sitten joko "+ this character is in top shape" tai "- this character may be improved".

Tämän alla näkyvät niinsanotut vinkit, Hints. Tämän otsikon alla lukee mitä buffeja hahmolla on tällä hetkellä ja mitä niistä ei lasketa eduksi. Sitten näytetään hamon gear ja sen gemit (montako ja mitä väriä). Kyerin kohdalla näkyy yksi menetetty socket bonus. Näiden alla näytetään mihin kyseinen buildi parhaiten sopeutuu, eli PvE, PvP vai grindaus. Kyerillä tietty PvE.

Näiden alla annetaan suhteellinen pistemäärä hahmon varusteille, eli jos katsot vaikka jonkun muun gearia näet jonkun toisen numeron, joka suhteessa kertoo hahmon tasosta verrattuna Kyeriin tai johonkuhun toiseen hahmoon. Kyerillä lukee tässä kohdassa 222,99, ja esimerkiksi Excessen Kadajilla 271,10.

Eräs BeImban hauskimmista ominaisuuksista löytyykin heti edellämainitun alapuolelta. Se on otsikoitu gear-o-meter, ja siinä näytetään mihin asti yllä olevilla varusteilla pääsee. Punainen viiva kertoo mistä saataisiin uusia parannuksia ja sininen missä nykyiset varusteet vielä riittäisivät.

Tietenkin sivustolla on negatiiviset ominaisuutensa. Gear-o-meter antaa esimerkiksi Kyerin varusteista kuvan, että ne riittäisivät Black Templeen asti, mutta totuus on toista. Kyer pärjäisi Black Templessä hengissä vain jos mukana olisi paremmin varusteltua porukkaa sen verran että Kyerin varusteet joutuisivat täydelliseen häpeään. Jos sen sijaan mukana olisi 24 muuta saman tasoisilla varusteilla varustautunutta olisi lopputulos kamala.

Sivusto antaa kaikesta huolimatta hyviä neuvoja, vaikka monet varmasti huomaavat muutenkin mitä varusteista puuttuu tai tietävät muuten tavaroittensa puutteet.

Käykääpä katsomassa kuitenkin.